maanantai 23. toukokuuta 2011

An exit lights the sky

      
           On harvinaisen tosi, että ihminen arvostaa asioita joiden eteen joutuu taistelemaan. Tämä koskee niin henkilökahtaisia kuin universaaleja asioita, niin pieniä kuin suuria, niin kaikkea tavaroista, ihmisiin ja aatteisiin sekä kaikkea siltä väliltä. Katsoin tässä joku päivä ohjelmaa kahdesta ongelmanuoresta, jotka laitettiin sijaiskotiin viikoksi. He joutuivat aloittamaan huoneesta, jossa oli pelkstään patja lattialla, jopa heidän kaikki henkilökohtaiset tavaransa otettiin pois ja ehto niiden takaisin saamiseksi oli se, että he käyttäytyvät anettujen sääntöjen mukaan täysin tarkasti. Aluksi vastarinta oli kova, mutta viikon lopuilla molemmat sanoivat arvostavansa ja olevansa kiitollisia tavaroitaan plajon enemmän kuin ennen.
          Jäin sitten miettimään miten tämä soveltuu omassa elämässäni. Tavaroista otan enemmistön itsestäänselvyytenä, tunnustettakoon nyt tämä pieni puute. Mutta mitä ihmisiin tulee, asia on aivan eri. Tiedän olevani hyvinkin hankala aika ajoin, en esimerkiksi erityisesti tykkää luottaa ihmisiin, mutta toisaalta jos joku luottamukseni ansaitsee niin osaan sitä vaalia. Tiedän myös heittäytyväni parisuhteessa oikein hankalan multihuipentumaksi, toisaalta toivon että sitten kun asiat menevät hyvin niin sitä sitten osaa arvostaa enemmän ja olla niistä hyvistä hetkistä kiitollinen. Henkilökohtaisella tasolla taistelen myös tällähetkellä terveydestäni, vähemmän fyysisestä mutta siitäkin, ja vaikka ongelma on minun ja yksin minun, niin tiedän että se koskettaa ja aiheuttaa harmia, vahinkoa sekä vaivaa muillekkin. Tähän väliin pyydänkin anteeksi kailkilta niiltä, jotka tästä ovat joutuneet tai tulevat joutumaan osalliseksi, vaikka vain vähän tai vähän enemmän. Tiedän että tämä anteeksipyytö koskee hyvin useaa ihmistä ja tämä on tarkoittettu teille aivan kaikille ja kaikille tasapuolisesti.
         Sen sanottuani haluan myös mainita, että olen itse joutunut kokemaan sen, että minut otetaan itsestäänselvyytenä. Huoleni on sivuutettu sanomalla "sä oot niin vahva, mä uskon että sä pärjäät" Sinällään imartelevaa, että joku pitää minua vahvana, mutta se ei oikeuta huomioimattomuutta. Jokainen vahvakin ihminen tarvitsee tukea ja jokainen vahvakin ihminen luhistuu yksin jätettynä painolastinsa alle. Mutta ehkäpä hajoamisen jälkeen takaisin saatu ehjä ihminen on vahvempi kuin ennen, ehkäpä silloin osaa enemmän arvostaa itseään ja kuuntelee itseään tarkemmin. Toivoisinkin ettei kukaan tuomitse minua nyt, en ole parhaimmillani, mutta vielä minä eheydyn, vielä minä voitan ja sitten olen parempi ihminen, parempi kuin koskaan ennemmin. Minä lupaan.

2 kommenttia:

  1. Miten helekutissa sie uskallat näin paljo henkilökohtassii asioita kirjottoo nettiin O.O
    Onhan se hyvä et uskaltaa... Mut mie ainakin pelekkeen niin perkeleesti a) vastauksia b)syrjintää c)leimautumista ja d)henkilökohtasuudet käännetään kuitenkin netissä ihmistä vastaan koska ne on siellä ikuisesti.

    Ehkä mie oon vaan pessimisti. (Ja silti petyn, olenko siis optimisti?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin kaikessa on puolensa, mutta ainakaan ei oo mulle tullu yhtään negativiista palautetta ikinä tästä "avautumisesta" ja kenenkään suhtautuminen minuu kohtaan ei oo muuttunu, enemmän oikeesti ihmiset on kauheen kannustavia ja mukavia. :) sitäpaitsi jos ollaan tarkkoja niin en nimeä mitään erityissä tässä, aika suurpiirteisesti kerron, sinä vaan serkkuseni tiiät liikaa niin osaat yhistää mistä puhutaan ja otat tän sitten paljon syvällisemmin kun normi ihminen joka ei minua tunne :P

      Poista